Pitkästä aikaa olemme talkootyönä saaneet jäädytettyä rata-alueelle harjoitteluradan talveksi. Radalle on ollut kysyntää useina talvina, mutta keliolosuhteista johtuen rataa ei ole voitu tehdä. Tammikuussa radalla on ajettu nyt kaksi kertaa ja testaajia on ollut paikalla runsaasti.

Viikonlopun harjoittelumahdollisuudesta ilmoitetetaan etukäteen Facebook-ryhmässä

Talvikaudella on tarkoitus järjestää myös toimintapäivä seuran jäsenille (jäsenten välinen kilpailu), josta ilmoitetaan tarkemmin kunhan päivämäärä lyödään lukkoon.

Vuoden 2018 pikkujouluissa palkittiin eri tavoin ansioituneita seuran jäseniä