Nokian Urheiluautoilijat ry

Nokian Urheiluautoilijat ry on perustettu vuonna 1967. Kerhon alkuvuosina toiminta oli keskittynyt lähinnä autosuunnistukseen, ralliin ja jääradalle. SM-kilpailujen järjestäminen aloitettiin 1970-luvun alussa jääratakisan järjestämisellä Viholanlahdella sekä kansallisella rallikilpailulla, jossa voittaja oli Hannu Palin.

Nokia ralli on ollut useasti myös SM-osakilpailuna ja tässä yhteydessä voidaan voittajina mainita Ari Vatanen, Kyösti Hämäläinen, Mikael Sundström, Marcus Grönholm, Olli Harkki sekä Sebastian Lindholm.

Rallisprintin eli aiemmin maastoajon nimellä tunnettun lajin kilpailut järjestettiin ensimmäisen kerran 1972 Parooninvalssin nimisenä joka sitten myöhemmin vaihtui Nokian Rallisprint nimeksi.

Jokamiehenluokkaa on ajettu vuodesta 1978, alkuun Ylöjärvellä Lohjan montulla sekä Haverissa.
Vuodesta 1994 alkaen käytössä on ollut oma Nokian RC-rata.

Nokian UA:n kilpailijoista pisin aktiiviura on ollut Jaakko Niemisellä. ”Jaska” aloitti kilvanajouransa 1961. Seuran JM luokan ”konkari” puolestaan on Hannu Kossi, joka on esiintynyt menestyksekkäästi myös rallisprint-puolella.

JM Liigassa NokUA on saavuttanut 2 mestaruutta sekä useita mitali ja finaalisijoja.

 

Seuran yhteystiedot

Kerhohuone: Testiradantie 59
Sähköposti: nokianua(at)gmail.com
Kotisivut: www.nokianua.fi
Postiosoite: Korvolantie 140, 37140 Nokia

Laskutusosoite: co. Jonna Lahti, Kultavuorentie 92, 39150 Pinsiö
Radan osoite: Testiradantie 59

Hallitus ja toimihenkilöt

Puheehjohtaja
Olli Lahti 040 8473 366
nokianua(at)gmail.com

Varapuheenjohtaja

Mika Rantala 044 2164320

Sihteeri
Satu Leppänen 050 5947 922
nokianua(at)gmail.com

Hallituksen jäsenet
Olli Lahti 040 8473 366

Jouni Leppänen  0400 637 844

Raimo Kolppanen 0400 661 347

Rauno Väyrynen 0400 158 838

Maria-Teresa Lahti 0400 365 815

Raimo Kolppanen 0400 661 347

Jarno Järvi 040 5860 671

Mika Rantala 044 2164 320

 

Hallituksen varajäsenet

Antti Lahti 040 8214 405

Ville Luoma 045 3311 445

Reijo Toivanen 0400 156011

 

Radan vuokraus
Olli Lahti 040 8473 366

Jarno Järvi 040 5860 671

Kalusto
Jarno Järvi 040 5860 671

Jäsenasiat
Heikki Alkula 040 5249 523
Perkiönkatu 25
33900 Tampere
nokianua.jasenasiat(at)gmail.com

Palautelomake

    Nimi (pakollinen)

    Sähköposti (pakollinen)

    Puhelin

    Aihe

    Viesti