Future Cup-sarjan osakilpailut järjestettiin urheiluautoilijoiden rata-alueella 17.-18.6. Viikonloppu oli suuren työmäärän huipentuma jonka kruunasi loistava keli. Pientä saderipausta lukuunottamatta saatiin nauttia auringonpaisteesta ja lämmöstä.
Kilpailu ja sen valmisteleminen työllisti kasan oman seuran väkeä ja myöskin paljon aktiiveja muista seuroista sekä jäsenten sukulaisia ja ystäviä. Monelle kilpailun järjestäminen näyttäytyy siinä, mitä kaikkea tapahtuu kilpailupäivinä, mutta todellisuudessa valmisteluihin ja järjestelyihin uppoaa usealta ihmiseltä monia iltoja ja olihan porukkaa pois leipätyöstäkin järjestelyiden vuoksi. Kilpailun valmistelu aloitettiin jo aikaisin alkuvuodesta ja se rakennettiin kokonaan talkoovoimin. Panostus kuitenkin kannatti ja kilpailussta on tullut hurja määrä positiivista palautetta. Aina jotain muuttujia ja yllätyksiä mahtuu matkaan, mutta pääosin kilpailupäivät sujuivat lähes täydellisesti ja aikataulutkin pitivät.
Joten tähän väliin suunnattoman suuri kiitos kaikille järjestelyihin osallistuneille!
Lisäksi kilpailun onnistumisen mahdollisti kasa mahtavia yhteistyökumppaneita, kiitos myös teille!
Kilpailusta sarjajärjestäjän toimesta tehty kooste löytyy tästä linkistä.
Tuloksia voi tarkastella näistä linkeistä: Tulokset lauantai 17.6.17 Tulokset sunnuntai 18.6.17
Future Cupin sivuilla kilpailusta kerrotaan näin:
19.6.2017 – Mika Myllylä nopein Nokian Future Cup asfalttisprinteissä – Oskari Heikkinen karkasi Cuppikunkun kärkeen
15. juhlavuotta viettävän ja kokonaan asfaltilla ajettavan Future Cup rallisprintsarjan kilpailukauden toinen viikonloppu ajettiin Nokian Moottoriradalla, jossa runsaslukuinen yleisö sai, erinomaisessa kesäsäässä nautiskella vauhdin hurmasta. Teknisesti erittäin haastava ja runsaasti korkeuseroja sisältänyt rata tarjosi mitä mainioimmat olosuhteet 132 kilpailijalle heidän ajaessa maineen ja kunnian lisäksi ehkäpä koko Suomen rallisprint historian arvokkaimmista palkinnoista kun kilpailujärjestäjä Nokian Urheiluautoilijoiden yhteistyökumppani antoi huikean määrän erittäin käyttökelpoisia tuotepalkintoja noin 35000 euron edestä.
Kaksi erillistä osakilpailua sisältänyt viikonloppu lähti käyntiin helteisessä säässä, jossa orimattilalainen Mika Myllylä kirjasi nimensä historiaan ollen koko porukan nopein turboahdetulla nelivetoisella autollaan. Sama käskytys jatkui myös sunnuntaina, jossa Myllylä nappasi asfalttikauden kolmannen voiton ja nousi 4-veto Cupissa kolmen parhaimman joukkoon. Aikaisemmin Raaseporissa ajetussa ensimmäisessä kilpailuviikonlopussa WRC-autolla häikäissyt Jarmo Autio näytti, ettei menestys ollut sattumaa ja hän oli jälleen junioreiden nopein ja sen myötä johtaa kuuden pisteen turvin 4-veto Cupia.
Kaksivetoisissa Mika Perttula oli enemmän kuin hurjassa vauhdissa kun hän piiskasi Toyota Corolla autoaan täysien 2-veto Cup-pisteiden lisäksi kilpailujen kolmanneksi ja viidenneksi nopeimmat suoritukset jättäen taakseen nipullisen nelivetokuljettajia. Luokkavoitoillaan Perttula nousi yhden pisteen turvin 2-Veto Cupin kärkeen ja pudotti 15-vuotta sitten Suomen ensimmäisen asfalttisprintsarjan mestari Jarmo Suokon toiseksi.
Nuorten Cupissa Oskari Heikkiselle ei löydy pysäyttäjää kun hän neljän luokkavoiton myötä on jo sipaissut 16 pisteen karkumatkalle. Täydellisesti alkaneen kilpailukauden seurauksena nuorukainen johtaa 13 pisteellä Cuppikunkkua ennen asfalttisprinttien konkarikuljettaja Vesa Huupposta ja 15 pisteellä tasaisesti ralliautoluokassa menestynyttä Toni Kuorttia.
Kilpailussa nähtiin myös suurta draamaa kun toisena kilpailupäivänä ensimmäisellä kierroksella teknisestä murheesta kärsinyt nelivetoluokan kärkikuljettaja Toni Ahola latasi kaiken peliin toiselle kierrokselle. Koko kilpailun viimeisenä kilpailijana reitillä ollut Ahola ei kuitenkaan koskaan saapunut maalilipulle kun hänen turboahdettu nelivetoinen Mitsubishi Lancer Evolution VII auto karkasi metsähallituksen puolelle ja näin hänen kohtalona oli tyytyä jäännöspisteisiin.
Joukkuekilpailussa Mika Perttulan, Juha-Pekka Pesosen ja Marko Perttulan Power Oil Team kiilasi kärkipaikalle ja neljän pisteen turvin pitää kärkisijaa hallussaan ennen Jari Lamminsivun, Aki Mansikkamäen ja Marjo-Riitta Lundenin Hämeen Hurjia. Kilpailukaudesta toiseen kaksivetoisten kärjessä ajanut HSH-Motorsport tipahti tuloslistalla alaspäin kun ensimmäisenä kilpailupäivänä Harri Hietala leiskautti BMW M3 Compact autollaan kilpailun pisimmän hypyn, jonka alastulossa kilpurin öljypohja rusahti rikki. Yötauon aikana suoritetut korjaustoimenpiteet eivät kuitenkaan kestäneet ja näin he tipahtivat kärkisijoilta kuudenneksi.