Author Archives: nokianua

21

joulu, 2015

Ylimääräisessä vuosikokouksessa käsiteltiin uudelleen ensi vuoden jäsenmaksu.

Päätettiin pitää jäsenmaksu samana, mihin aiemmin päädyttiin syyskokouksessa.

Joten jäsenmaksu vuodelle 2016 on 25 euroa ja nuorisojäsenmaksu 10 euroa. Liittymismaksu päätettiin poistaa.

Vuosi 2015 lähenee loppuaan ja vuoden viimeinen hallituksen kokous on pidetty. Kokouksen päätteeksi puheenjohtajan nuija vaihtoi omistajaa lähes juhlallisin menoin kun väistyvä puheenjohtaja Pekka Kallio luovutti pestin Olli Lahdelle. Nokian UA kiittää Pekka Kalliota kuluneista vuosista puheenjohtajana.

12312010_1035345993153687_1981278886_n

Muistakaa että pikkujouluihin ehtii vielä ilmoittautumaan tämän viikon perjantaihin 4.12. mennessä!

Kulukorvaushakemukset on käsitelty ja toimitsija- ja kilpailijapisteytys on tehty. Hakemuksia saapui yhteensä 14 kappaletta.

Hallitus toivottaa kaikille jäsenille perheineen oikein hyvää Joulun odotusta!

Pikkujoulut järjestetään 12.12.2015 Nokian veneilijöiden majalla Ankkurissa klo 18.
Illalliskortin voi lunastaa Pekka Kalliolta 25€ hintaan 4.12.2015 mennessä.
Illalliskorttiin sisältyy Herkkutuvan tarjoilema jouluinen buffet sekä ruokajuomat.
Kaikki mukaan!
Edellisvuosien palkitut, palauttaisitteko kiertopalkintopokaalit Kelloliike Paukulle, Pirkkalaistorille.

010015

Jäsenillä on nyt mahdollisuus hakea kulukorvauksia ajanjaksolta 1.11.2014-31.12.2015.Hakemukset palautettava viimeistään 30.11.2015.

Liitteenä on ohjeet hakemiseen. Ilmoitathan kulukilometrit, kilpailut joihin osallistuit ja kilpailumenestyksesi. Jos kysyttävää osoita kysymyksesi sähköpostiin raunov@kolumbus.fi

Toimitsijapisteytys 1114-1215

Kilpailijapisteytys 1114-1215

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidettiin 28.9.15. Paikalle saapui mukavasti väkeä ja hyvää keskusteluakin saatiin aikaiseksi.

Ensi kaudelle yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Olli Lahti. Hallituksen muut jäsenet seuraavalla kaudella ovat: Jarno Järvi, Jonna Lahti, Rauno Väyrynen, Antti Laakso, Antti Lahti sekä Jani Vilen. Hallituksen varajäseniksi valittiin Pekka Kallio, Pekka Puff sekä Tomi Nieminen.

Jäsenmaksu vuodelle 2016 on 25 euroa, ja nuorisojäsenmaksu 10 euroa. Liittymismaksu päätettiin poistaa.

Syksy etenee ja niin on aika myös syyskokoukselle joka on 28.9 maanantaina klo 19. Kokous seuran kerhohuoneella JM -radalla, Testiradantie 59.

Tule mukaan kuuntelemaan ensivuoden suunnitelmista ja valitsemaan uutta hallitusta sekä puheenjohtajaa seuraan. Uusia innokkaita tekijöitä kaivataan aina. Tervetuloa!

(hallituksen kokous ennen syyskokousta klo 18)