Nokian Urheiluautoilijat toivottaa kaikille jäsenilleen ja yhteistyökumppaneilleen oikein rattoisaa joulun aikaa ja vauhdikasta alkavaa vuotta!
Author Archives: nokianua
16
joulu, 2016
Pikkujouluissa palkittiin jälleen jäseniä erilaisista saavutuksista:
Vuoden Kilpailija: Tarmo Ollila. Saavutti kuluneella kaudella rallisprintissä Seniori Cupin Suomen mestaruuden sekä lukuisia luokkavoittoja.
Vuoden Sprinttikuljettaja: Henri Kossi. Kilpaili rallisprintin kovatasoisessa luokassa Toyotan MR2-autolla ja ajoi muutaman voiton lisäksi joka kilpailussa kolmen parhaan joukkoon.
Timon Malja (ralli): Olli Lahti. Nappasi Lahti-Historic EM-rallista luokkavoiton ja saavutti lisäksi rallin SM-sarjan SM2-luokassa kaksi podium-paikkaa.
Vuoden Tulokas: Tero Virtanen. Poikkeuksellisesti vuoden tulokas on tänä vuonna toimitsija, Tero on ollut aktiivisesti mukana tapahtumissa ja lisäksi kuvasi pitkin kautta loistavaa videomateriaalia kaikkien jäsenten iloksi.
Vuoden Toimitsija: Pekka Puff. Pitkäaikainen UA:n aktiivitoimitsija joka kuluneella kaudella oli eritysesti vaikuttamassa Nokia JM:n onnistuneeseen läpivientiin.
Leka: Sami Heino. Vähäisistä ajokilometreistä huolimatta suoritti erityisen näyttävän ulosajon lainakalustolla Hämeenkyrön Rallisprintissä.
Lisäksi seura onnittelee seuraavia tasavuosia täyttäneitä jäseniä:
50v
Ilkka Istukaissaari
60v
Jorma Lahtinen
Timo Salminen
75v
Jorma Kuusela
Iloista joulun odotusta kaikille!
15
joulu, 2016
Pikkujouluissa katseltiin Tero Virtasen kuvaamaa videomateriaalia kaudelta 2016.
Tässä linkki videoon! Ja suuri kiitos Terolle tästä!
07
joulu, 2016
Kiitos kaikille mukavista pikkujouluista ja oikein hyvää joulun odotusta!
tunnelmiin voi palata katsomalla kuvia täältä.
02
marras, 2016
Seuran pikkujoulut järjestetään tänä vuonna 26.11.2016 Nokialla Hempankaaressa, osoitteessa Nokian valtatie 25 C, klo 17.30 alkaen.
Illalliskortin voi lunastaa Pekka Kalliolta 25€ hintaan 20.11.mennessä Nokian A-Osilta (Fixus). Illalliskortti sisältää joulubufeen, ruokajuomat sekä mukavaa yhdessäoloa ja rentoa ohjelmaa.
Lisätietoja tarvittaessa Pekka Kalliolta, puh. 040 503 2287.
02
marras, 2016
11
syys, 2016
Yhdistys haluaa jälleen kiittää kilpailuissa, tapahtumissa ja radalla talkoissa olleita henkilöitä ja kutsuu teidät viettämään leppoisaa iltaa NoU:n majalle perjantaina 14.10.2016 klo 18 alkaen. Luvassa on saunomista, pientä purtavaa ja juotavaa sekä tietenkin mukavaa seuraa.
Laita siis kalenteriisi päivä ylös ja saavu paikalle!
Lisäksi pyydämme teitä ilmoittautumaan ma 10.10. mennessä jotta osaamme varata tarjottavaa riittävästi. Olli Lahti: olli.racing@gmail.com tai p.040 847 3366.
NoU:n majan osoite: Porin Yhdystie 229 ,37130 Nokia.
11
syys, 2016
Tervetuloa yhdistyksen sääntömääräiseen syyskokoukseen kerhohuoneelle (Testiradantie 59) maanantaina 26.9.2016 klo 19.00.
Jokkiskisa ajettiin lauantaina 20.8. ja jälleen kävi tuuri kelien suhteen ja kisalle taisi osua viikon aurinkoisin päivä. Kilpailu alkoi EVK-luokalla, jonka jälkeen ajettiin vetoketjuna nuorten, naisten ja senioreiden luokat. Viimeiseksi käytiin yleisen luokan taisto. Tänä vuonna kaikissa luokissa yhteensä oli 195 kilpailijaa. Katsojia paikalle saapui noin 800, ja lisäksi alueella oli noin 150 toimitsijaa, ja huoltojoukkoja vähintään samanverran kuin kilpailijoitakin.
Kilpailu sujui hienosti aikataulussa ja lähes kaikki saatu palaute on ollut positiivista sekä rakentavaa, kehitysehdotuksista otetaan oppia tulevia kisoja varten. Hieno rata-alue keräsi jälleen kehuja. Pientä valitusta tuli ampiaisista, mutta niille ei taida seura pystyä tekemään mitään. Kilpailun tulokset löytyvät Kitistä.
Suuri kiitos jälleen koko toimitsijajoukolle, jokaisen työpanosta tarvittiin! Nokian Uutisiin oli lipsahtanut että ensi vuonna juhlavuoden kunniaksi järjestetään isompi JM-kisa. Todellisuudessa seuralla on mahdollisuus järjestää Rallisprintin Future Cupin kaksipäiväinen osakilpailu, josta lisää myöhemmin.
Seuraava etappi on kuitenkin jokasyksyinen toimitsijailta kiitokseksi aherruksesta, tästäkin lisätietoa piakkoin!
10
elo, 2016
Tämän vuoden jokkiskisa ajetaan lauantaina 20.8. klo 11 alkaen Nokian JM-radalla. Kilpailussa ajettavat luokat ovat EVK, nuoret/naiset/seniorit (vetoketjuna) sekä lopuksi yleinen.
Ilmoittautuminen sekä lisätietoja KITIssä.
Liput 10 eur (alle 12v. ilmaiseksi vanhemman mukana).
Tervetuloa mukaan kilpailemaan ja taistelemaan perinteisesti hyvistä palkinnoista (mm. rengaslahjakortteja) tai nauttimaan päivästä katsomon puolelle!
Tiedustelut: Jani Vilen p.040 595 0679
Kilpailijaohje ja aikataulu löytyvät myös täältä.








